MyCashflow uudistuu – terveiset MyCashflow’n kumppanipäivästä

Suomen suosituimpiin lukeutuva verkkokauppaohjelmisto MyCashflow järjesti avainkumppaneilleen kumppanipäivän, joka avasi uusia, tulevia ominaisuuksia sekä raotti konepellin kantta jo tehtyihin kehitystöihin.

MyCashflow’ta on kritisoitu välillä hitaasta kehitystahdista, ominaisuuksien puutteesta ja uusien ominaisuuksien hitaasta saamisesta tuotantokäyttöön, mutta kauppiaiden näkemä ja kokema on ainoastaan jäävuorenhuippu siitä, mitä taustalle on kehitetty ja mitä taustalla tapahtuu.

Mitä taustalla on jo tapahtunut?

Lisää nopeutta

Hiljaisuudessa, kauppiaille näkymättömänä, on mm. verkkokaupan tietokantajärjestelmää on virtaviivaistettu niin, että kaupat toimivat entistä nopeammin sekä kauppiaalle, että loppuasiakkaalle.

Verkkokaupan asiakkaiden kokema nopeus vaikuttaa suoraan myyntiin ja tulokseen. Kissmetricsin laskelmien mukaan 10 000 euron päivämyyntiä tekemä verkkokauppa voi hävitä vuodessa jopa 250 000 euroa 1 sekunnin lisäviiveen vuoksi, koska konversio- eli ostoprosentti laskee.

MyCashflow’n tuotekehitys valvoo säännöllisesti käsin ja automaattisesti ohjelmallisesti verkkokauppojen latausaikoja, nopeutta sekä palvelimien kuormitustasoja.

Hakutilastot kertovat mitä asiakkaat etsivät

MyCashflow’n raporttien alta (Raportit > Hakutilastot) löytyy hakutilastot -raportti, joka kertoo mitä verkkokaupan asiakkaat ovat kaupasta hakeneet.

Hakutilastot -raportti auttaa löytämään mm. asiakkaiden yleisimmät kirjoitusvirheet hakusanoissa eli voit lisätä avainsanaksi tuotteille kyseisen virheellisen kirjoitusasun. Lisäksi hakutilastoja voi hyödyntää valikoiman rakentamisessa tutkimalla, etsivätkö asiakkaat joitain tiettyjä, valikoimasta puuttuvia, tuotteita säännöllisesti verkkokaupasta.

Hakutilastoja voi hyödyntää myös mainonnan ja kampanjoiden suunnittelussa sekä sesonkien paremmassa hahmottamisessa.

Saatavuusilmoitukset

Varastouudistuksen myötä MyCashflow’n ominaisuuksiin tuli hiljattain myös saatavuusilmoitukset, joilla asiakkaat voivat verkkokaupan kautta tilata ilmoituksen sähköpostiin, kun tuotetta jälleen on saatavilla.

Hyödyllinen erityisesti kauppiaille, jotka pitävät oikeat varastosaldot kaupassa näkyvillä ja haluavat palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Väliaikaiset varaukset

Korkean volyymin ja rajoitetun saatavuuden verkkokaupoilla ongelmana on ollut päällekkäiset varaukset ja ylimyynti.

MyCashflow luo varastotuotteelle 15 minuutin väliaikaisen varauksen, kun asiakas siirtyy maksupalveluun, jolloin useampi asiakas ei voi tilata samaa tuotetta yhtäaikaa.

Toistaiseksi ominaisuus ei ole kaikissa versioissa saatavilla, vaan se tulee pyytää asiakaspalvelun kautta. Tulevaisuudessa ominaisuus tulee käyttöön kaikille kauppiaille.

Tuotepaketit

MyCashflow’ssa on mahdollisuus luoda verkkokaupan tuotteista tuotepaketteja, joille voi sitten määrittää edullisemman pakettihinnan yhdessä ostettuna.

Ominaisuus on ollut yksi toivotuimpia ominaisuuksia asiakaspalvelun suuntaan.

Tuotepaketit on tehty vähimmäisvaatimusten mukaisesti ja sitä tullaan aktiivisesti kehittämään toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Miten MyCashflow uudistuu vuonna 2017?

Pääpaino kehitystöiden osalta tulee olemaan tälle vuodelle taustajärjestelmien uudelleenrakentamisessa vastaamaan tämän päivän tarpeisiin ja tulevien ominaisuuksien mahdollistaminen tätä kautta.

Kauppiaiden suuntaan iso osa kehitystyöstä ei välttämättä näy millään muotoa, mikä onkin tarkoitus – ominaisuudet eivät muutu käytettävyydeltään vaikka niiden toimintavarmuus tai kehitettävyys kasvaa huimasti.

Paremmat logistiikkaratkaisut

Merkittävä uudistus MyCashflow’ssa tulee olemaan myös toimitustaparakenteen ja -mallien uudistaminen vastaamaan entistä paremmin kansainvälisen verkkokaupan tarpeita ja haasteita.

Uudet logistiikkaintegraatiot ja uudistuva toimitustapalogiikka tulee mahdollistamaan mm. monipuolisemman pakettien hinnoittelumahdollisuuden tilavuuspainojen ja lisäpalveluiden kuten erilliskäsiteltävien ja VAK-lähetysten muodossa.

Uusien toimitustaparatkaisujen osalta ensimmäinen askel oli DB Schenker integraatio, joka julkaistiin vuoden vaihteen tienoilla.

Uudet palvelupaketit

Asiakkaille merkittävimmin näkyvä uudistus tulee olemaan MyCashflow’n uudet palvelupaketit.

MyCashflow’n koko historian käytössä olleet, sisällöiltään jo vanhentuneet, Small, Medium ja Max -paketit poistuvat myynnistä.

Uudet, laajemmat Basic, Advanced ja Pro -paketit tulevat tämän hetkisen tiedon pohjalta saataville 1.2.2017 alkaen, jolloin myös vanhat poistuvat.

Basic-paketti korvaa vanhan Small-version ja samalla tuotemäärä nousee 200 tuotteeseen ja levytila 500 megatavuun. Basic-paketin hinta on 49 € / kk (ALV 0%).

Advanced-paketti korvaa puolestaan vanhan Medium-version ja samalla tuotemäärä nousee 2000 tuotteeseen ja levytila viiteen gigatavuun. Advanced-paketin hinta on 99 € / kk (ALV 0%).

Pro-paketti korvaa puolestaan Max-version ja samalla tuotemäärä nousee 20 000 tuotteeseen ja levytila 50 gigatavuun. Pro-paketin hinta on 149 € / kk (ALV 0%).

Palvelupakettien suuremmat tuote- ja levytilamäärät vastaavat verkkokauppiaiden tarpeisiin paremmin kuin aiemmat paketit.

Posti SmartShip

Postin uudistuva logistiikkarajapinta tulee käyttöön myös MyCashflow’ssa.

Nykyisten Prinetti-asiakkaiden siirto uudelle rajapinnalle suunnitellaan mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi.

SmartShip integraation yhteydessä myös toimitustapojen hallintaa on tarkoitus selkeyttää ja tuoda mahdolliseksi erilaiset hinnoittelumallit.

SmartShip uudistus tuo todennäköisesti mukanaan myös Unifaun integraation.

Liian raskaiden rutiineiden helpottaminen

Kaikkein merkittävin uudistus käytettävyyden ja verkkokauppiaiden arjen kannalta on tilaushallinnan uudistaminen.

MyCashflow’n tilaushallinta edustaa ohjelmiston vanhinta tekniikkaa, joka on tekniikaaltaan, rakenteeltaan ja käytettävyydeltään auttamatta yksi heikoimpia osia.

Tilaustenhallinnan kehittäminen ja päivittäminen on hankalaa sen nykyisen rakenteen vuoksi, jonka takia koko osio tulee kokemaan täyden uudistumisen.

Tilaushallinnan uudistuksen yhteydessä rakentuu myös tilaus-API, joka tulee palvelemaan erityisesti integraatiokumppaneita entistä paremmin.

Samalla mm. palautusten käsittely ja tilausten eri tilat muuttuvat kattavammiksi. Lisäksi tilauksille tulee mahdollisuus luoda useita toimituksia, jolloin esimerkiksi jälkitoimitusten seurattavuus paranee huomattavasti.

Lyhyesti yhteenvedettynä tilaushallinnan uudistus tulee virtaviivaistamaan, nopeuttamaan ja selkeyttämään tilausten tehokasta hallintaa.

Yhteenvetona voisin todeta tulevan vuoden ja lähitulevaisuuden kehityssuunnista, että erityisesti Euroopasta myyntiä hakeville kauppiaille sekä suurempaa volyymia myyvät kauppiaat tulevat hyötymään varsinkin arkirutiinien helpottumisesta. Uusia ominaisuuksia nousee kehityspöydälle varmasti vuoden mittaan tarpeiden ja toiveiden mukaan, joten uskon, että paljon hyvää tullaan MyCashflow’n suhteen näkemään tänä vuonna.

Ensi viikolla luvassa asiaa verkkokaupan alustan vaihtamiseen liittyen, alustasta riippumatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *