Kaivatko kasvua kotikaupungista vai verkosta?

Uutiset puskevat tasaisella tahdilla tietoa uusista isoista YT-neuvotteluista ympäri Suomea ja erityisesti kaupan ala on ollut viime aikoina helisemässä.

Kaupan alan kärsiminen on useamman asian summa aina ostovoiman laskusta verkkokaupan yleistymiseen.

Erityisesti nuoremmat kansalaiset arvostavat sitä, että voivat tarkistaa tuotteiden hintoja ja tietoja etukäteen yrityksen verkkosivuilta tai verkkokaupasta.

Yksinkertaisesti on helpompaa katsoa Googlesta löytyykö kaivattua tuotetta paikallisista liikkeistä kuin lähteä kiertämään 1-5 liikettä tuotteen perässä. Mikäli tarve on akuutti, tuote yleensä pyritään ostamaan paikallisilta – edellyttäen ettei hintaero ole valtaisa verkkokaupan ja kivijalan välillä.

Löysemmällä aikataululla tai tiukasti määritetyllä budjetilla tuote tai palvelu tilataan yhä useammin verkon kautta – yleensä toiselta paikkakunnalta.

Esittele valikoimaa verkossa

Onko yrityksesi verkkosivuilla esitelty myynnissä olevia tuotemerkkejä tai tuotteita? Oletteko linkittäneet esimerkiksi tavarantoimittajien tai tukkureiden katalogeihin?

Saapuvatko asiakkaanne liikkeeseen usein kertoen katsoneensa jotain netistä? Katsoiko asiakas sitä yrityksenne vai kilpailijan sivuilta?

Entä jos kilpailija olisi kertonut tuotteen hinnan ja tarjonnut ilmaisen tai edullisen toimituksen esim. yhdessä tai kahdessa arkipäivässä?

Myytkö sellaisia tuotteita mitä jokaisessa Suomen niemessä ja notkossa ei myydä? Esittele valikoimaa ehdottomasti verkkosivuilla, saatat yllättyä mistä asti saat tiedusteluja tuotteista.

Kaipaatko kasvua?

Kaipaatko kasvua liiketoimintaasi, mutta kotikaupungissa myynti ei ota ilmaa siipien alle?

Verkkokauppa on erinomainen ympäristö esitellä valikoimaasi paikallisille asiakkaille sekä tarjota tilaus- ja ostomahdollisuus myös normaalin markkina-alueen ulkopuolelle.

On helpompaa ja nopeampaa etsiä hakukoneella tuotetta myyvä liike ja tilata tuote vaikka suoraan kesämökille kuin juosta kaupasta toiseen hintoja tai saatavuutta selvittämässä.

Monilta paikkakunnilta löytyy pieniä erikoisliikkeitä, joiden palveluille ja tuotteille olisi varmasti kysyntää muuallakin Suomessa – jos niitä vain rohkeasti tuotaisiin esille ja tarjottaisiin.

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan vuonna 2013 tuotteiden ja palveluiden verkkokauppa kasvoi 8,7%. Vähittäiskauppaan laskettavien tuotteiden verkkokauppa kasvoi 11,4%.

Kaupankäynti digitalisoituu sekä siirtyy tabletteihin ja kännyköihin kohisten, enää ei viikonloppua välttämättä haluta viettää juoksemalla kaupasta toiseen tiettyä tuotetta etsimässä.

30 asteen helle – laiturin nokassa aurinkoa ottamassa vai ostoskeskuksessa uimahousuja etsimässä?

Ihmiset arvostavat vapaa-aikaansa ja haluavat saada asioita tehtyä helpommin ja nopeammin, kuinka vastaat tähän haasteeseen?

Viisi vinkkiä kuinka hyödynnät verkkosivuja tehokkaammin

  • Esittele tuotevalikoimaasi
  • Kerro selkeästi vähintään kampanjatuotteiden hinnat
  • Kerro selkeästi kuinka asiakas voi saada tarjouksen
  • Älä piilota yhteystietoja
  • Varmista, että yrityksen sivut löytyvät ensimmäisenä vähintään nimellä haettaessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *